Kysymyksiä ja vastauksia vipassanameditaatiosta


Miksi kurssi kestää kymmenen päivää?

Oikeastaan kymmenen päivää on vähimmäisvaatimus. Siinä ajassa tutustutaan tekniikan perusteisiin ja luodaan pohja omalle harjoitukselle. Todellinen kehitys vaatii elinikäistä harjoittelua. Kokemus on osoittanut, että jos vipassanaa opetetaan lyhyemmissä kuin kymmenen päivän jaksoissa tekniikasta ei ehdi saada riittävästi käytännön kokemusta. Perinteisesti vipassanaa opetettiin seitsemän viikon retriiteillä. 1900-luvun alussa tekniikan opettajat alkoivat kokeilla nopeutuvaan elämänrytmiin paremmin soveltuvia lyhyempiä jaksoja. Kokeiltiin 30 päivän kurssia, kahta viikkoa, kymmentä päivää ja lyhyimmillään seitsemää päivää. Lopputulos oli, että alle kymmenessä päivässä ei ehdi rauhoittua tarkkailemaan mieltä ja kehoa niiden syvemmällä tasolla.


Kuinka monta tuntia päivässä kurssilla on meditaatiota?

Päivä alkaa gongilla kello 04.00 ja päättyy kello 21.00. Päivän aikana meditoidaan noin kymmenen tuntia. Meditaatioiden välissä on taukoja ja lepoa. Iltaisin kello 19.00 on opettajan, S.N. Goenkan, videoluento, jonka tarkoituksena on auttaa ymmärtämään päivän meditaatioon liittyviä tuntemuksia ja kokemuksia. Vuosikymmenten aikana, ja satojen tuhansien meditoijien kokemuksen perusteella, tämä aikataulu on osoittautunut toimivaksi ja meditaation kannalta hyödylliseksi.


Mitä kieltä kurssilla käytetään?

Opetus annetaan äänitteillä, joilla S.N. Goenka antaa ohjeet englanniksi tai hindiksi. Äänitteet sisältävät mahdollisen käännöksen paikalliselle kielelle. Äänitettyjä käännöksiä on tehty useimmille suurille kielille, kuten englanniksi. Jos kurssin opettajat eivät puhu paikallista kieltä, tarjolla on tulkkausapua. Yleensä kieli ei ole este sellaiselle, joka haluaa osallistua kurssille.


Kuinka paljon kurssille osallistuminen maksaa?

Vipassanakurssille osallistuminen on lahja aiemmilta kurssilaisilta. Opetuksesta, majoituksesta tai ylläpidosta ei peritä maksua. Kaikki vipassanakurssit ympäri maailmaa järjestetään lahjoitusten avulla. Jos kurssin päätteeksi koet hyötyneesi kokemuksesta, voit tehdä lahjoituksen seuraavan kurssin järjestämiseksi oman tahtosi ja varallisuutesi mukaan.


Millaisen palkkion kurssin opettajat saavat?

Opettajat eivät saa maksua, lahjoitusta tai mitään materiaalista hyötyä opettamisestaan. Opettajien edellytetään itse huolehtivan omasta toimeentulostaan. Kyseinen sääntö saattaa johtaa siihen, että opettajilla on vähemmän aikaa opettaa, mutta sääntö suojaa kurssilaisia taloudelliselta hyväksikäytöltä ja estää opetuksen kaupallistumisen. Tämän perinteen mukaan opettajat tekevät työtään puhtaasti palvellakseen muita. Vastineeksi he saavat nähdä onnellisia ihmisiä kurssin lopussa.


En voi istua jalat ristissä. Voinko meditoida?

Voit meditoida. Niille, jotka eivät pysty istumaan lattialla ikänsä tai fyysisten vaivojen takia, tarjotaan mahdollisuutta istua tuolilla.


Minulla on erikoisruokavalio. Voinko tuoda omat ruokani?

Jos lääkäri on määrännyt sinulle erityisruokavalion, ilmoita siitä kurssin järjestäjille niin he yrittävät järjestää asian. Jos ruoan järjestäminen osoittautuu ongelmaksi tai häiritsee meditoimista, on syytä odottaa sopivampaa hetkeä kurssille osallistumiseen. Kurssilaisten odotetaan tyytyvän tarjottuun ruokaan eikä tuovan omia ruokiaan. Useimpien mielestä kurssien yksinkertainen kasvisruokavalio on riittävä ja maukas.


Voivatko raskaana olevat osallistua kurssille? Onko heille erikoisjärjestelyjä tai ohjeita?

Raskaana olevat voivat osallistua. Monet naiset tulevat kurssille nimenomaan raskausaikanaan saadakseen mahdollisuuden työskennellä syvään ja hiljaisesti itsensä kanssa tänä tärkeänä aikana. Naisia pyydetään kuitenkin tarkistamaan ennen kurssille ilmoittautumista, ettei kurssin aikainen raskauden vaihe olisi vaikea tai riskialtis. Raskaana oleville on tarjolla lisäruokaa ja heitä pyydetään työskentelemään rauhallisessa tahdissa.


Miksi kurssilla on oltava hiljaa?

Kaikki kurssille osallistuvat noudattavat jaloa hiljaisuutta eli kehon, puheen ja mielen hiljaisuutta. Kurssilaiset suostuvat pidättymään ottamasta kontaktia muihin kurssilaisiin. Kurssille osallistuva voi kuitenkin ottaa tarvittaessa yhteyttä kurssin järjestäjiin sekä keskustella opettajan kanssa. Hiljaisuutta noudatetaan yhdeksän ensimmäistä täyttä päivää. Kymmenentenä päivänä puhe sallitaan, jotta paluu arkeen olisi helpompi. Harjoituksen jatkuvuus on kurssin onnistumisen salaisuus, ja hiljaisuus on tärkeä osa jatkuvuutta.


Mistä tiedän pystynkö meditoimaan?

Jos olet kohtuullisen hyvässä fyysisessä ja psyykkisessä kunnossa sekä aidosti kiinnostunut yrittämään, meditointi tai jalo hiljaisuus eivät tuota vaikeuksia. Kun jaksat kärsivällisesti noudattaa annettuja ohjeita, huomaat varmasti kehittyväsi. Vaikka kurssin aikataulu voi vaikuttaa rankalta, se ei ole kuitenkaan liian vaativa, eikä myöskään liian rento. Lisäksi toisten kurssilaisten läsnäolo sekä keskittynyt ja rauhallinen ilmapiiri tukevat omaa työskentelyä.


Kenen ei pitäisi osallistua kurssille?

Jos on fyysisesti liian heikko noudattamaan kurssin aikataulua, ei kurssista ole vastaavaa hyötyä. Sama pätee kurssilaisiin, joilla on psyykkisiä tai tunne-elämän ongelmia. Kurssia edeltävien kysymysten ja vastausten avulla pyritään varmistamaan, että kurssille osallistuvat voivat saada kurssista parhaan mahdollisen hyödyn. Joskus hakijoita pyydetään konsultoimaan lääkäriä ennen kurssille osallistumista.


Voiko vipassana parantaa fyysisiä tai psyykkisiä sairauksia?

Monien sairauksien syynä on sisäinen levottomuus. Jos levottomuus poistuu, sairaus voi lievittyä tai kadota kokonaan. On kuitenkin virhe harjoittaa vipassanaa päämääränä tautien parantaminen, sillä se ei koskaan onnistu. Ihmiset, jotka yrittävät parantaa tauteja vipassanan avulla, haaskaavat aikaansa, sillä heidän tavoitteensa on väärä. Tämä voi olla jopa vahingollista. He eivät ymmärrä tekniikan perusajatusta, eivätkä myöskään pääse eroon sairauksistaan.


Entä masennus? Parantaako vipassana sen?

Vipassanan tarkoituksena ei ole parantaa sairauksia. Oikean tekniikan avulla oppii kohtaamaan kaikenlaiset tilanteet onnellisesti ja tasapainoisesti. Vakavasta masennuksesta kärsivälle tekniikan oppiminen ja tulosten saavuttaminen voi kuitenkin olla vaikeaa. Masentuneen tulisi työskennellä mielenterveyden ammattilaisten kanssa. Vipassanaopettajat ovat meditaation asiantuntijoita, eivät psykoterapeutteja.


Voiko vipassana horjuttaa ihmisten mielenterveyttä?

Ei. Vipassana opettaa tarkkaavaisuutta ja mielen tasapainoa elämän ylä- ja alamäissä. Mutta jos kurssille hakeutuessasi jätät kertomatta mahdollisista vakavista tunne-elämään liittyvistä ongelmistasi, tekniikan ymmärtäminen tai soveltaminen voi osoittautua haastavaksi, etkä pääse toivottuihin tuloksiin. On tärkeää, että hakija kertoo taustastaan rehellisesti ennen kurssia, jotta voimme arvioida, onko kurssille osallistuminen hänen kohdallaan järkevää.


Onko vipassanan harjoittajan oltava buddhalainen?

Monet eri uskontokuntien edustajat, ja myös mihinkään uskontokuntaan kuulumattomat ihmiset, ovat todenneet meditaatiokurssien hyödyn. Vipassana on elämisen taitoa, tapa elää. Vaikka vipassana onkin Buddhan opetusten keskeisin sisältö, se ei ole uskonto. Vipassana vaalii sellaisia arvoja, joista seuraa hyvää itselle ja muille.


Miksi kurssilla on pysyttävä kymmenen päivää?

Vipassanaa opetetaan askel askeleelta, siten että joka päivä otetaan uusi askel kurssin loppuun saakka. Jos lähtee aiemmin, ei opi koko tekniikkaa eikä anna tekniikalle mahdollisuutta vaikuttaa. Intensiivisen meditaation avulla kurssilainen myös käynnistää itsessään prosessiin, joka valmistuu kurssin päättyessä. Prosessin keskeyttäminen ei ole suotavaa.


Onko vaarallista lähteä ennen kurssin päättymistä?

Kurssin kesken lopettaminen on itsensä pettämistä. Jos lähdet aiemmin pois, et anna itsellesi tilaisuutta oppia tekniikkaa oikein saati käyttää sitä arjessa. Prosessi jää kesken etkä anna sen tulla kunnolliseen päätökseen. Heität kaikki aiemmat päivät hukkaan, jos päätät lähteä pois päivää tai paria aiemmin.


Entä kymmenes päivä, kun saa puhua ja intensiivinen meditaatio loppuu? Voinko lähteä silloin?

Kymmenes päivä on tärkeä siirtymävaihe ennen kuin palaat tavalliseen elämään. Kukaan ei saa lähteä kymmenentenä päivänä.